MIKÄ ON SIIVOUSPÄIVÄ?

Siivouspäivä on kirpputorien ja kierrättämisen ystävien uusi juhlapäivä, joka muuttaa kaupungit ja naapurustot isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Idea on tehdä kierrättämisestä helppoa sekä luoda elävää ja vastuullista kaupunkikulttuuria.

Kuka tahansa voi kaupata tavaroitaan kaduilla, pihoilla tai kodeissa ja shoppailla itselleen päivän parhaat löydöt.

Tapahtumalla ei ole virallista järjestäjää, vaan jokainen osallistuja on oman myyntitapahtumansa järjestäjä. Jokainen on myös vastuussa omien jälkiensä siivoamisesta.

Tämän Siivouspäivän uuden nettipalvelun rahoittivat osallistujat itse joukkorahoituksella! Rahoittajat.

MILLOIN SIIVOUSPÄIVÄ JÄRJESTETÄÄN?

Siivouspäivää vietetään viikon 21 lauantaina ja elokuun viimeisenä lauantaina. Vuonna 2016 Siivouspäivää vietetään 28.5. ja 27.8. Kerää siis turhat tavarasi valmiiksi ja valmistaudu kierrättämään ne eteenpäin!

MISSÄ SIIVOUSPÄIVÄ JÄRJESTETÄÄN?

Missä päin maailmaa tahansa. Järjestäjätiimi toimii Helsingistä käsin, mutta voit osallistua Siivouspäivään missä vain.

KUKA VOI RYHTYÄ MYYJÄKSI SIIVOUSPÄIVÄNÄ?

Kuka tahansa, yksin ja yhdessä. Myös esimerkiksi seurat ja järjestöt voivat osallistua. Siivouspäivä ei kuitenkaan ole tarkoitettu ammattimaisesti kirpputoritoimintaa harjoittaville yrittäjille, eikä uuden tavaran kauppiaille.

Myös yritykset voivat ottaa osaa päivään myymällä omia tai työntekijöidensä vanhoja tavaroita tai avaamalla tilansa ilmaiseksi muille kirpputorimyyjille. Myyntipisteen voi ilmoittaa tavalliseen tapaan Siivouspäivän kartalla.

Yritykset voivat myös hyödyntää Siivouspäivää omassa markkinoinnissaan ja järjestää Siivouspäivän nimissä omia tempauksiaan sekä käyttää niissä Siivouspäivän nimeä, logoa ja muita materiaaleja. Tällainen yhteistyö on kuitenkin vastikkeellista ja siitä saadut tulot käytetään Siivouspäivän tuotantoon. Jos olet kiinnostunut yritysyhteistyöstä, ota yhteyttä info@yhteismaa.fi

MITEN VOIN ILMOITTAUTUA MUKAAN?

Myyntipaikan voi ilmoittaa kirjautumalla sisään karttasivulla ja merkitsemällä paikan karttaan. Paikan ilmoittaminen ei ole pakollista, mikäli kirpputorin pitää kotona tai muussa yksityistilassa, mutta kuitenkin suositeltavaa, jotta ihmiset löytävät paikalle.

Helsingissä rakennusvirasto hyväksyy myyntipaikan pystyttämisen kaupungin alueelle ilman erillistä lupaa, silloin kun myyjä on ilmoittanut paikastaan siivouspaiva.com-sivun kartalla. Mukaan samaan sopimukseen ovat lähteneet myös ainakin Heinola, Sipoo, Espoo, Rauma, Turku, Tampere, Lahti, Kerava, Kouvola, Oulu, Vihti, Loviisa, Porvoo, Ilomantsi, Riihimäki, Jyväskylä, Vaasa, Joensuu, Varkaus ja Mustasaari. Lisäksi ainakin Kaskisissa, Kristiinankaupungissa, Järvenpäässä ja Valkeakoskella on osoitettu myyjille alueita, joita saa käyttää.

MISSÄ TAVAROITA VOI MYYDÄ?

Tavaroita voi myydä esimerkiksi kotona, kadulla, pihalla, työhuoneella, kerhotilassa ja urheilukentällä. Isompia myyntipaikkoja voi perustaa oman taloyhtiön, kadun tai asuinalueen voimin.

Otathan huomioon paikkaa valitessasi muut ihmiset, oman kaupunkisi ohjeistukset ja turvallisuusmääräykset.

Erillistä lupahakemusta ei Siivouspäivänä tarvitse jättää. Huomioithan kuitenkin seuraavat rakennusviraston ohjeet:

  1. Myyjän tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikkansa Siivouspäivän nettisivuilla.
  2. Myyntipaikkojen tulee sijaita ”kovilla” pinnoilla eli kivetyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Nurmikoita ei saa vahingoittaa.
  3. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata
  4. Myyjä on vastuussa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.
  5. Myymättä jääneet tavarat ja roskat ovat jokaisen myyjän omalla vastuulla ja ne tulee korjata pois omalla kustannuksella heti tapahtuman jälkeen.
  6. Pysäkeille ja ajoteille ei saa laittaa myyntipistettä
  7. Jalkakäytäville pitää jättää puolitoistametriä tilaa jalankululle
  8. Myyjien toivotaan saapuvan paikalle julkisilla liikennevälineillä, ja autolla tulijoiden tulee noudattaa normaaleja pysäköimissääntöjä

MITÄ SIIVOUSPÄIVÄNÄ VOI MYYDÄ?

Voit myydä käytettyjä tavaroita kuten vaatteita, huonekaluja, linnunpönttöjä, polkupyöriä, työkaluja, leluja, kirjoja ja sarjakuvia sekä itse tehtyjä tavaroita.

Siivouspäivä ei ole tarkoitettu ammattimaisesti kirpputoritoimintaa harjoittaville yrittäjille eikä uuden tavaran kauppiaille. Siivouspäivän nettisivun käyttö yrityksen mainostamiseen tai tuotteiden kauppaamiseen on kielletty.

MITÄ TAVAROITA MYYTÄESSÄ KANNATTAA OTTAA HUOMIOON?

Yleiset kirpputorimyyjien ohjeet:

  • Hinnoittele kohtuullisesti ja huomioi tavaroiden hinta-laatusuhde
  • Myy hyväkuntoista tavaraa
  • Varaa vaihtorahaa mukaan
  • Varaudu sadetta varten (ota esim. jätesäkkejä tavaroiden suojaksi)
  • Kierrätä oikein myymättä jääneet tavarat

MITÄ MYYMÄTTÖMILLE TAVAROILLE TEHDÄÄN?

Voit antaa tavaroita pois myös ilmaiseksi, mikäli niitä meinaa jäädä yli ja tahdot niistä eroon. Helsingin seudulle järjestetään Siivouspäiväksi kierrätyspisteitä ja kierrätysautoja, joihin myymättä jääneitä tavaroita voi viedä. Kierrätyspisteiden sijainnit ja tarkemmat tiedot löydät osiosta Kierrätyspisteet.

Jokainen myyjä on vastuussa omista tavaroistaan ja niiden pois viemisestä. Älä vie sellaisia tavaroita ulos, joita et tarvittaessa jaksa viedä pois.

SAANKO KÄYTTÄÄ SIIVOUSPÄIVÄN LOGOA MYYNTIPAIKKANI MARKKINOINNISSA?

Yksityishenkilöt voivat käyttää Siivouspäivän nimeä ja logoa vapaasti tapahtuman yhteydessä.